YHTEISTYÖ
Taide yhdistää ja yhdessä me onnistumme.
Kari Huhtamon Taidesäätiön tarkoituksena on Kari Huhtamon taiteellisen perinnön vaaliminen ja pohjoisen taiteen edistäminen ja tunnetuksi tekeminen. Päämäärien toteutumisen edellytyksenä on yhteistyö muiden taide- ja kulttuurialan vaikuttajien kanssa. Säätiön keskeisimmät yhteistyöprojektit ovat seminaarien järjestäminen ja Pohjoisen Taiteilija –hanke.
2011 Seminaarit
Relatio Artis
26.5.2011

Relatio Artis - seminaari toi yhteen taiteen tunnustetut ammattilaiset, uraansa
aloittelevat opiskelijat ja taiteen ystävät. Seminaari oli kunnianosoitus Pohjoisen
luovuudelle. Tapahtuma oli osa kulttuuritalo Korundin avajaisviikkoa. Kari Huhtamon
Taidesäätiön yhteistyö Lapin yliopiston kanssa jatkui näin toisen seminaarin
merkeissä. Tässä seminaarissa yhteistyökumppanina oli myös Rovaniemen kaupungin
kulttuuripalvelukeskus.
seminaarin ohjelma, luennoitsijoista ja luennoista >
2010 Pohjoisen Taiteilija
Sauli Miettunen: Kötöstyksiä
Amos Andersonin taidemuseo, 2.12.2010
-17.1.2011
Kari Huhtamon Taidesäätiön Pohjoisen Taiteilija -hankkeen ensimmäinen
näyttely toteutui yhteistyössä Amos Andersonin taidemuseon kanssa. Hankkeen
ensimmäinen taiteilija oli Sauli Miettunen. Valinta perustui yksinomaan hänen
tuotantoonsa: tärkeänä pidettiin toteutuksen esteettistä luonnetta, kykyä puhutella
ilman tarvetta sanalliseen selitykseen ja sitä, että teokset tarjoavat rikastuttavan
positiivisen elämyksen.
tutustu näyttelyyn >

ASETELMA - kuvaaja © Kari Siltala
2008 Pohjoisen Taiteilija
Pohjoisen Taiteilija –triennale hanke
Kari Huhtamon Taidesäätiön tarkoituksena on pohjoisen taiteen edistäminen
ja tunnetuksi tekeminen. Toteuttaakseen tätä tarkoitusta Säätiön hallitus päätti
vuonna 2008 perustaa kolmivuotisen näyttelysarjan, joka käsittää kaikkiaan kolme
näyttelyä. Tavoitteena on saada esille merkittävää ja korkeatasoista pohjoisen
taidetta, joka muutoin mahdollisesti ei saisi tilaisuutta tulla esitellyksi
pääkaupunkiseudulla ja maamme rajojen ulkopuolella.
lue lisää >
2007 Seminaarit
Kohtaamisia
26.4.2007

Kohtaamisia- seminaari toteutettiin yhteistyössä Lapin yliopiston
taiteiden tiedekunnan kanssa. Maksuton tapahtuma toi kokeneet ja ansioituneet
taiteilijat - Kari Huhtamo, Kari Piippo, Lucien den Arend, Jorma Hautala, Yrjö
Kukkapuro ja Antero Toikka - yhteen uransa alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden
kanssa.
lue lisää >